Oletko ajatellut, että shakki voisi olla juuri sinulle sopiva harrastus? Kenties olet jo pohtinut, missä lähin shakkikerho kokoontuu, mutta et ole saanut itsestäsi irti asian tarkempaa selvittämistä.
Helsingissä ja ylipäänsä pääkaupunkiseudulla kokoontuu lukuisia shakkikerhoja. Yksi hyvä vaihtoehto olisi esimerkiksi Lauttasaaren shakkikerho (Helsinki). Shakkikerho on suhteellisen pieni, mutta toimii varsin aktiivisesti: kerholaiset kokoontuvat joka keskiviikko Lauttasaaren kirkon kerhohuoneeseen pelaamaan pienimuotoisen shakkiturnauksen.
Kerhossa on haluttu pitää kynnys toimintaan osallistumiselle mahdollisimman alhaisena -- siksi kuka tahansa voi tulla mukaan kerhon toimintaan, eikä turnauksista peritä minkäänlaista osallistumismaksua.
On toki muitakin vaihtoehtoja harrastaa shakkia. Esimerkiksi kirjeshakki on vielä nykyäänkin monien rakas harrastus. Nykyaika on toki tullut myös kirjeshakkiin, sillä postikortit on vähitellen korvattu erilaisilla internetin pelipalvelimilla. Näin kirjeshakki on muuttunut aikaisempaa hiukan nopeammaksi, mutta samalla myös halvemmaksi harrastukseksi.
Kirjeshakin ja shakkikerhojen lisäksi monet harrastavat tehtäväshakkia. Itse en ole oikeastaan koskaan harrastanut tehtäväshakkia, sillä shakkikerhon toiminta on riittänyt minulle aika pitkälle. Viime vuosina olen tietysti pelannut paljon myös pikapeliä netin monilla pelipalvelimilla. Monet muutkin pelaavat nykyään shakkia internetissä, eikä ihme: pelikaverin löytää yleensä muutamassa sekunnissa, eikä kotoa tarvitse lähteä minnekään. Mukavampaa tapaa harrastaa shakkia tuskin onkaan.
Tunnisteet: shakki
Olisiko sinunkin aika aloittaa dieetti? Kevään ja talven herkuttelun ja tv-iltojen jäljiltä monen vyötäröllä on vielä ylimääräistä vararavintoa, josta moni haluaisi päästä eroon.
Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään ulkonäöstä ja turhamaisuudesta: ylipaino on nimittäin merkittävä terveysriski. Sen vuoksi ihmisten, joiden painoindeksi pyörii kolmenkympin hujakoilla -- kenties sen yläpuolella -- olisi ehdottomasti syytä ryhtyä laihduttamaan.
Lyhyt dieetti ei kuitenkaan ole pysyvä ratkaisu. Erilaiset pikadieetit, kuten vaikkapa kuuluista lentoemäntädieetti, saattavat tuoda pikaista helpotusta ulkonäöstään huolestuneelle. Ne eivät kuitenkaan tuo pysyvää tulosta, eivätkä auta polttamaan vartaloon kertynyttä rasvaa.
Terveytesi kannalta onkin parempi ratkaisu pyrkiä pitkäaikaiseen muutokseen. Se ei vaadi kärsimystä, ainoastaan elintapojen ja ruokavalion viilaamista terveellisempään suuntaan.
Esimerkiksi yhden kilon polttaminen vaatii noin 7000 kcal vajauksen. Vaikkapa kaksi kiloa kuukaudessa lähtee siten aika helposti pois. Tämä ei ehkä tunnu riittävän kovalta tahdilta, mutta puolessa vuodessa siitäkin kertyy jo 12 kiloa. Vuodessa kiloja lähtisi peräti 24.
24 kiloa pois ylimääräistä painoa alkaa jo kuulostaa joltakin, vai mitä?
Omat tavoitteeni ovat selvästi alhaisempia. Kymmenisen kiloa saisi lähteä pois, niin olisin varsin tyytyväinen tilanteeseeni. Tällä hetkellä oma painoindeksini on päässyt lipsahtamaan aivan väärille lukemille.
Kilojen kertyminen oli kuitenkin hidas prosessi. Siihen meni viitisentoista vuotta. Sen vuoksi en ole pettynyt, vaikka kilojen karisemiseen menisi yli kaksi kuukautta. Yritän kuitenkin pysyä tavoitteessani.
Tällä hetkellä olen lähinnä keventänyt ruokavaliotani. Olen päässyt eroon päivittäisistä suklaapatukoista ja korvannut ne hedelmillä. Loppujen lopuksi vaikkapa appelsiini näyttää piristävän minua huomattavasti suklaapatukkaa enemmän -- sen tuoma energia humahtaa hetkessä elimistöön, ja katoaa yhtä nopeasti.
Erilaisten dieettien sijaan yritänkin painonhallintaa, joka toisi minulle pitkäaikaisen ratkaisun. Olen kyllä valmis kokeilemaan jotakin sopivaa dieettiäkin, jolla saisin vähän vauhtia tähän keventämiseen. Kaikenmaailman Nutrilettit näyttävät vaan aika kalliilta.
Toivottavasti kesän päätteeksi näen peilistä jo aivan toisennäköisen minän.
Oletko järjestämässä väitöskaronkkaa, hääjuhlaa tai vaikkapa 50-vuotisjuhlaa -- vai kartoitatko johonkin muuhun tarkoitukseen sopivia juhlatiloja Helsingissä tai muualla pääkaupunkiseudulla?
Winecellars on viinikellari keskellä Helsinkiä. Viinikellarin toimintaan voit osallistua ostamalla osakkeen yrityksestä. Osakkaana saat käyttöösi viinikaapin, johon mahtuu noin sata viinipulloa. Pääset tietysti vapaasti asioimaan viinikellarissa -- jos juhlatilat on vuokrattu muuhun käyttöön, pääset viinikellariin toista tietä. Jos juhlatilat ovat vapaita, voit halutessasi käyttää niitä. Osakkaat saavat luonnollisesti vuokrata viinikellarin juhlatilat käyttöönsä ulkopuolisia edullisempaan hintaan.
Winecellars vuokraa tilojaan kaikenlaisia yksityistilaisuuksia varten, sekä jäsenille että ulkopuolisille. Winecellarsin tiloissa on järjestetty monenlaisia juhlia, niin asiakas- kuin koulutustilaisuuksia, liikeneuvotteluja, viininmaistajaisia, syntymäpäiväjuhlia kuin hääjuhliakin. Juhlatilat ovatkin erittäin muuntautumiskykyiset, niin että niissä voi järjestää hyvin monenlaisia juhlia.
Kun vuokraat tilat, saat ne käyttöösi kello 12.00 alkaen. Tilat ovat vuorokauden ajan käytössä. Halutessasi voit tuoda juhlajuomat mukanasi ja valmistaa ruokatarjoilut juhlatilan keittiössä. Tietysti voit käyttää myös haluamaasi pitopalvelua. Näin varmistat juhlabudjetin pysyvän kasassa. Winecellarsin tilat koostuvat salista, kabinetista ja keittiöstä. Kerrallaan tiloihin mahtuu 50 hengen seurua. Kabinetti on mitoitettu 12 hengelle. Tilavuokraan kuuluu luonnollisesti keittiö ja astiastot.
Winecellarsin juhlatilat sijaitsevat keskellä Helsinkiä Pääskysen korttelissa (Kalevankatu 9). Huvilankaltainen jugendrakennus on kappale kauneinta Helsinkiä, sen on suunnitellut Mauritz Gripenberg vuonna 1903. Tunnelmallinen juhlatila on alunperin rakennettu aivan toiseen käyttöön: viinikellarin asemesta tiloja käytettiin hiilikellarina, jonne varastoitiin talon lämmitykseen käytetty hiili.
Itse en ole osallistunut yhteenkään Viiniklubin tiloissa järjestettyihin juhliin, vaikka olenkin osallistunut jos jonkinlaisiin juhliin Helsingissä. Kenties minunkin pomoni joskus päättää järjestää yrityksemme juhlat Winecellarsin juhlatiloissa!
Viime aikoina olen yrittänyt hillitä kahvin kulutustani -- en enää juo kahvia kuutta-seitsemää mukillista työpäivän mittaan. Tämä ei oikeastaan ole seurausta minkäänlaisesta tietoisesta päätöksestä, eikä kahvin vähentäminen ole osa mitään henkilökohtaista terveyshanketta. Kyse on jostain aivan muusta.
Olen nimittäin huomannut, että nautin nyt hyvästä kahvista enemmän kuin aikaisemmin. Kun kahvia ei käytä piristeenä tai luppohetkien taajaan toistuvana täytteenä, alkaa hyvä kahvi maistua entistä paremmalta.
Olenkin havainnut itsessäni jonkinlaisia piirteitä kahvisnobismista. Peruspauligit eivät maistu, sillä vaadin laatua kahviltani. Useimmiten juon italialaista espressoa, joko mustana tai kuumalla maidolla jatkettuna. Pienenpieni kuppi espressoa on luonnollisesti ainoa vaihtoehto aterian päätteeksi -- maitokahvit kuuluvat aamuun.
Aamukahvini keitän yleensä perinteisellä italialaisella mutteripannulla. Toisinaan taas käytän pressopannua, joka sopii varsinkin kotona jauhetun kahvin kanssa käytettäväksi. Valmiiksi jauhettu espresso on liian hienojakoista pressopannussa käytettäväksi.
Perinteistä suomalaista suodatinkahvia juon vain harvoin. Tällä hetkellä kahvinkeitin ei edes kuulu kotikeittiöni varustukseen, vaikka keittiössämme onkin ties minkälaista tarviketta alkaen simpukkalautasista ja osterihöylästä aina maidonvaahdottimeen asti.
Tietysti hyvä suodatinkahvi, joka on keitetty puhtaana pidetyssä kahvinkeittimessä (esimerkiksi Moccamaster on kelpo kahvinkeitin!) voi myös olla erinomaista. Silloinkin kannattaa harkita kotimaisen kahvin terästämistä sekoittamalla siihen vaikkapa kolmasosan verran tummapaahtoista tuontitavaraa Italiasta tai Ranskasta.
Tälläinen crosskitchen-henkisyys ei tietysti miellytä kaikkia. Monet suomalaiset ovat yksinkertaisesti tottuneet mielestäni mauttomaan, vaaleapaahtoiseen kahviin. Jo keskieurooppalaisissa kahviloissa saa usein paljon pehmeämmän makuista tummapaahtoista kahvia.
Onneksi tummapaahtoinen kahvi on saapunut jossakin määrin ainakin helsinkiläisiin kahviloihin. Espressoa saa joka paikasta -- olkoonkin että se on usein aivan liian vetistä ja kuppi on aivan liian suuri. Tämä on kuitenkin hyvä alku.
Amerikkalaistyyliset jättiannokset eivät myöskään miellytä minua. Nautin paljon mieluummin kupillisen capuccinoa kuin tuoppikokoon valmistetun latten, moccan tai muun makusiirapilla maustetun erikoisuuden. Yleensä nuo kahvituopilliset ehtivät jäähtyä ennenkuin olen päässyt edes puoliväliin jättiannosta, eikä huoneenlämpöiseksi jäähtynyt kahvi varsinaisesti kuulu suosikkeihini.
En kuitenkaan ole puristi -- toisinaan hyvät kahvireseptit piristävät myös minua. Pidän esimerkiksi kovasti jäätelökahvista, joka virkistää kesähelteillä. Talvella sitä tulee harvemmin nautittua. Italian muistoihini taas kuuluu Rooman kahviloissa kesäkuumalla nautittu granita: makeutettua espressoa jäämurskaan sekoitettuna. Juuri parempaa jäähdykettä en osaa kuvitellakaan. Jotain niin hyvää, jotain kovin italialaista!
Onko tilisi nollilla? Onko sinun tehtävä hankinta, johon rahasi eivät riitä? Siinä tapauksessa kulutusluotto saattaa olla oikea ratkaisu ongelmaasi.
Toisinaan säästäväisestikin elävä joutuu elämään hetkellisesti yli varojen.
Tämä voi joutua ainakin kahdesta syystä.
Ensinnäkin tulotaso on pudonnut hetkellisesti esimerkiksi työtuntien vähäisyyden takia. Jos olet kohdannut tällaisen tilanteen, ja olet varma tilanteen väliaikaisuudesta, ei sinulla pitäisi olla suurta huolta. Todennäköisesti tulosi palaavat pian ennalleen, ja voit sen jälkeen maksaa mahdollisesti ottamasi kulutusluoton.
Toisaalta saatat haluta rahoittaa jonkun suuremman kertaostoksen kulutusluotolla. Harva näet kykenee hankkimaan esimerkiksi autoa käteisellä rahalla. Siksi useimmat suomalaiset ostavat auton autolainaa apuna käyttäen. Tätä ei yleensä pidetä minkäänlaisena ongelmana -- miksi sitten muunlaisen kulutuksen rahoittamista kulutusluotolla katsotaan helposti karsaasti?
Todennäköisesti kyse on jonkinlaisesta harhasta. Monet eivät nimittäin hahmota esimerkiksi luottokortin käyttämistä kulutusluotoksi. Kyse on kuitenkin aivan samasta asiasta: lainarahan käyttämisestä tilanteessa, jossa kulutus ylittää juuri tuolloin käytettävissä olevan käteisen rahan määrän.
Fiksu kuluttaja tietysti hankkii kulutusluottonsa sieltä, mistä lainan saa halvimmalla. Nykyään kulutusluotto netistä tulee yleensä kivijalkapankkien luottoa halvemmaksi, ainakin siinä tapauksessa että voit antaa lainalle takuita ja luottotietosi ovat kunnossa. Läheskään kaikki kulutusluottoja myöntävät pankit eivät kuitenkaan edellytä takuita, takaajista puhumattakaan.
Nettipankit voivat yleensä myöntää kulutusluottoja edullisesti sen takia, että pankkien ei tarvitse omistaa hienoja tiloja pääkatujen varrella. Tällöin nettipankin kiinteät kustannukset ovat peruspankkia pienemmät. Sen vuoksi netistä haettavat kulutusluotot ovat usein edullisia.
Siksi kulutusluoton ottaminen on varsin helppoa. Kun otat kulutusluottoa, et joudu käyttämään sukulaisia tai ystäviäsi takaajina. Siksi et aseta vaakalaudalle luottotietojesi lisäksi ystävyys- tai sukulaisuussuhteita. Siksi kulutusluotto on muuttunut pelkästään taloudelliseksi ongelmaksi -- sitä ei kannata pitää moraalisena tai eettisenä kysymyksenä.
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu
