Onko tilisi nollilla? Onko sinun tehtävä hankinta, johon rahasi eivät riitä? Siinä tapauksessa kulutusluotto saattaa olla oikea ratkaisu ongelmaasi.
Toisinaan säästäväisestikin elävä joutuu elämään hetkellisesti yli varojen.
Tämä voi joutua ainakin kahdesta syystä.
Ensinnäkin tulotaso on pudonnut hetkellisesti esimerkiksi työtuntien vähäisyyden takia. Jos olet kohdannut tällaisen tilanteen, ja olet varma tilanteen väliaikaisuudesta, ei sinulla pitäisi olla suurta huolta. Todennäköisesti tulosi palaavat pian ennalleen, ja voit sen jälkeen maksaa mahdollisesti ottamasi kulutusluoton.
Toisaalta saatat haluta rahoittaa jonkun suuremman kertaostoksen kulutusluotolla. Harva näet kykenee hankkimaan esimerkiksi autoa käteisellä rahalla. Siksi useimmat suomalaiset ostavat auton autolainaa apuna käyttäen. Tätä ei yleensä pidetä minkäänlaisena ongelmana -- miksi sitten muunlaisen kulutuksen rahoittamista kulutusluotolla katsotaan helposti karsaasti?
Todennäköisesti kyse on jonkinlaisesta harhasta. Monet eivät nimittäin hahmota esimerkiksi luottokortin käyttämistä kulutusluotoksi. Kyse on kuitenkin aivan samasta asiasta: lainarahan käyttämisestä tilanteessa, jossa kulutus ylittää juuri tuolloin käytettävissä olevan käteisen rahan määrän.
Fiksu kuluttaja tietysti hankkii kulutusluottonsa sieltä, mistä lainan saa halvimmalla. Nykyään kulutusluotto netistä tulee yleensä kivijalkapankkien luottoa halvemmaksi, ainakin siinä tapauksessa että voit antaa lainalle takuita ja luottotietosi ovat kunnossa. Läheskään kaikki kulutusluottoja myöntävät pankit eivät kuitenkaan edellytä takuita, takaajista puhumattakaan.
Nettipankit voivat yleensä myöntää kulutusluottoja edullisesti sen takia, että pankkien ei tarvitse omistaa hienoja tiloja pääkatujen varrella. Tällöin nettipankin kiinteät kustannukset ovat peruspankkia pienemmät. Sen vuoksi netistä haettavat kulutusluotot ovat usein edullisia.
Siksi kulutusluoton ottaminen on varsin helppoa. Kun otat kulutusluottoa, et joudu käyttämään sukulaisia tai ystäviäsi takaajina. Siksi et aseta vaakalaudalle luottotietojesi lisäksi ystävyys- tai sukulaisuussuhteita. Siksi kulutusluotto on muuttunut pelkästään taloudelliseksi ongelmaksi -- sitä ei kannata pitää moraalisena tai eettisenä kysymyksenä.
Syksyn illat pimenevät ja yksinäisyys vaivaa monia. Siksi sinunkin kannattaa kokeilla, olisivatko nettitreffit toimiva tapa löytää lämpöä ja ystävyyttä illan hämäryyteen. Jos toimit nyt, hyvissä ajoin ennen talvipakkasia, saatat hyvinkin löytää itsellesi mieluisan kumppanin talvi-iltoja ja mieltä lämmittämään.
Kesällä mustepatruunat tyhjenevät huimaa vauhtia: ylioppilasjuhlat, häät ja mökkikuvat vaativat paljon tulostinmustetta. Siksi kesä onkin oiva aika tutustua edullista mustetta myyviin nettikauppoihin.
Halvimmillaan saat tulostimeesi sopivat mustepatruunat ilmaiseksi. Ainakin kolme eri nettikauppa nimittäin lupaa lähettää suosituimpiin tulostinmerkkeihin sopivan värikasetin ilmaiseksi, tarkemmin sanottuna pelkkien postikulujen hinnalla. Jos tämä ei ole hyvä tarjous, niin tuskin mikään on!
Postimyynnissä ongelmana tietysti on se, että tilauksen saamiseen menee muutama päivä aikaa. Siksi sinun kannattaakin toimia heti ja tilata nuo ilmiset mustepatruunat vaikka jokaisesta kolmesta nettikaupasta heti. Näin voit rauhassa tutustua eri kauppojen mustepatruunoiden laatuun. Siirryt sitten jatkossa tilaamaan tulostimeesi sopivat värikasetit ja mustepatruunat parasta laatua tarjoavasta nettikaupasta.
Välttämättä edullisin ei tietenkään ole paras, mutta yhtä todennäköistä on, että kalleinta mustetta myyvä elektroniikkaliike ei ole sen parempi. Ole siis fiksu kuluttaja, ja ota selvää eri kauppojen tuotteiden hinnasta ja laadusta ennen ostopäätöksen tekemistä. Näin saat mahdollisimman edullisesti hyvät kesäprintit sukulaisille lähetettäväksi!
Suomalainen blogimaailma on kasvanut jälleen yhdellä blogilla uuden Luontaistuotteet-blogin myötä. Luontaistuotteiden lisäksi blogi lupaa olla laajemminkin hyvinvointia käsittelevä verkkosivusto. Tähän mennessä blogin jutut ovat käsitelleet esimerkiksi valeriaanaa, C-vitamiinia ja hyvinvointi- ja luontaistuotesivustojen vakioaihetta eli Omega-3-rasvahappoa.
Jos hyvä olo, luontaistuotteet ja ravintolisät kiinnostavat, seuraa tätä blogia!
Kevääseen ja kesään ajoittuu monilla isoja juhlia: rippujuhlia, ylioppilasjuhlia ja häitä. Näistä moni napsii paljon digikuvia, joista on kiva saada myös printtiversiot vanhemmille sukulaisille lähetettäväksi. Valitettavasti mustekasetit maksavat aika paljon. Siksi kannattaa ottaa ajoissa selvää, mistä saa edulliset mustepatruunat hankittua kätevimmin. On nimittäin turha jättää mustepatruunoiden tilaamista viime tippaan, kun voit helposti varautua juhlakauteen jo etukäteen. Tilaa siis ajoissa tulostintasi varten uudet mustekasetit, niin värit eivät pääse loppumaan kesken printtailun!
Tunnisteet: tarjoukset
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu
